August 3, 2007

Media palautti levymogulin neuvottelupöytään

Levy-yhtiö Kioskin edustaja Aki Roukkulainen on valmis jatkamaan neuvotteluita Kuha.-yhtyeen kanssa. Ruuskulainen kertoo, että hänen mielipiteeseensä vaikutti hiljattain alkanut “tolkuton mediahype”, jota “hänkään ei ole voinut välttyä huomaamasta”. Mediahypellä Ruukkulalainen kertoo tarkoittavansa Helsingin Sanomien tiistaina julkaistemaa ”Kuha.-aiheista artikkelia”. Tiede & luonto -sivujen alkuaine-artikkelisarjan viimeisessä osassa käsiteltiin vetyä. Jutussa mainittiin mm. ranskalainen kemisti Antoine Lavoisier, joka keksi kutsua alkuainetta nimellä hydrogen.

“Lavoisier mainitaan myös tulevalla Kuha.-albumilla kappaleessa Flogiston (katsokaa tätä häviäjää). Hesari on siis ajoittanut juttusarjansa viimeisen ja tärkeimmän osan täsmälleen kaksi kuukautta ja 18 päivää ennen tiedelevyn julkaisua”, Rouskulainen kertoo. “Sattumaako? En usko.”

Ruuskula kertoo, että hänen puolestaan neuvottelut voidaan aloittaa vaikka samana iltana, jos pojat tarjoavat kaljat. Tähän saakka Ruukkala on suhtautunut Kuhan tiedelevyhankkeeseen vastahakoisesti. Viimeksi Raukkula keskeytti neuvottelut rumpali Moukari Monosen tylsän ja marsumaisen äänen vuoksi.