July 3, 2007

Mungo pakeni ulkomaille

Tuottaja Mungo Mononen on jättänyt asemapaikkansa Jive-studiossa ja lähtenyt salaa ulkomaille. Studion tarkkaamosta löydetyn kirjeen perusteella lähdön syyksi arvellaan hermoromahdusta.

En kestä enää.
Lähdin Begliaan.
t. Mungo.

Laulaja Juha Kuha pitää selvänä, että Mungo on päättänyt hakea apua ongelmiinsa yhtyeen henkilääkäriltä Tohtori Krabolalta (MD, PhD), jonka tutkimuslaboratorio sijaitsee Belgiassa. “On aina mahtava juttu, kun joku bändistä pääsee hoitoon”, Juha Kuha iloitsee.

Kaikki eivät kuitenkaan ole varauksetta samaa mieltä. “Suhtaudun tällaisiin juttuihin hyvin epäluuloisesti”, kertoo skeptikkona tunnettu Mungon velipoika Moukari. “Kirjeen ‘Beglia’ voisi aivan yhtä hyvin tarkoittaa, että ‘lähdin baagelsille’ tai ‘lähdin Betelgeuzeen’. Sitä paitsi mistään ei ole varmistettu, että Mungo ylipäätään osaa lukea.”

Kuha.:n tiedelevyn kohtalo näyttää nyt “enemmän kuin epävarmalta”, arvioi Kuhamusiikki-yhtymän toimitusjohtaja Jeesus Vipunen.

“Kaikkia kosketinsoittimia ei ole vieläkään äänitetty. Juhan lauluraidoissa on ongelmia. Mungo on tuhonnut basso- ja rumpuraidoista suuren osan, emmekä tiedä milloin hän palaa. Levy-yhtiöt nauravat meille päin naamaa, kun yritämme neuvotella levyn julkaisemisesta”, Vipunen tilittää.

“Jos jonkinlainen van der Waals -sidos on tähän saakka pitänyt tiedelevyä kasassa, nyt tarvittaisiin jo Casimir-voimaa”, Vipunen murehtii.